Filmlike – Valot, kamera, blogi!

Videotuotannon kymmenen ohjetta, joilla onnistut varmasti

May 5, 2020 1:13:20 PM / by Turkka Huhtala

02_FL_blogi_10_ohjetta_otsikkokuva

Viisi vuotta sitten jätin turvallisen päivätyöni Yleisradiossa ja lähdin mukaan yrittäjäksi Filmlike-osakeyhtiöön. Asiakkuuksia minulla oli taskussa pyöreät nolla ja muutenkin olematon kokemus siitä, miten kaupallisia videoita tuotetaan. Tässä konkreettinen muistilista sinulle asiakkaani, miten videotuotantoa kannattaa käytännön tasolla lähestyä. 


Olen ehtinyt värkätä sekä kaupallisten että epäkaupallisten videotuotantojen parissa nyt kohta 15 vuotta. Jokainen tuotanto on erilainen voimanponnistus, mutta kokemuksen ansiosta sudenkuoppien määrä on vähentynyt matkalla merkittävästi. Olen ehtinyt olla sekä monessa marinadissa maustuneiden että ensimmäistä kertaa kyydissä olevien asiakkaiden kanssa tekemisissä. Tämä teksti on kirjoitettu etupäässä sinulle, joka olet aloittamassa ensimmäistä videotuotantoasi. 

 

02_FL_blogi_10_ohjetta_lisakuva1Kamera löytyy jokaiselta kännykästä, mutta ammattimaisen kuvan tekeminen oman talon resursseilla ja osaamisella on monelle taholle mahdoton tehtävä. Kameran lisäksi tarvitset pätevän kuvaajan, ohjaajan, raskaat kuvausvalot, käsikirjoituksen, editoijan, tuotantosuunnitelman – nämä ensin mainitakseni. Tavoitteellisessa tekemisessä oikotiet ovat harvassa. 


Videotuotantoja teettänyt tietää sen olevan kalliimpaa kuin valokuvien ottaminen. Elävän kuvan tekeminen vaatii enemmän ihmisiä. Tilatessasi sinun tulee kuitenkin ymmärtää, maksatko pelkästä teknisestä suorituksesta vai ostatko luovaa työtä?

Luova sisältö on se, joka synnyttää yleisössäsi reaktion ja johtaa markkinoinnissasi tuloksiin. Luovuudesta kannattaa maksaa. Ei ole niin kylmää aihetta, jota ei voi luovalla kerronnalla saada hehkumaan. Siis tehdä tylsästä vaikuttavaa. Se on itselleni mieluisin ammatillinen haaste.

Tässä kymmenen kohdan lista asioista, jotka tilaajan tulisi ymmärtää tilaus- ja tuotantovaiheessa.

1. Valitse tuotantoyhtiö, joka antaa rakkautta
Tuotantoyhtiön täytyy jo tarjouksessaan innostua aiheestasi. Tarjouksessa täytyy olla edes summittainen kuvaelma siitä, miltä valmis talo näyttää. Pelkkä hintaerittely tarkoittaa, ettei tuotantoyhtiö ei ole kiinnostunut liiketoiminnastasi. Tämä ohje pätee partnerin valintaan niin työelämässä kuin siviilissä.

2. Älä teetä liian pitkää videota
Yleisin virhe kokemattomalle tilaajalle on yrittää tunkea yritysesittelyynsä tai explainer-videoonsa liikaa tavaraa. Tyhjälle seinälle ei kannata ripustaa kaikkia tauluja – laita esille kolme parasta. Pyydä boksin ulkopuolelta mukaan tulevaa käsikirjoittajaa kertomaan näkemyksensä, mikä on yleisön kannalta olennaista. Ja vielä: videotuotannossa minuutit maksavat. Osta kymppitonnillasi ennemmin 60 sekuntia vaikuttavaa laatua kuin 10 minuuttia puuduttavaa huttua.

3. Muista versiointi
Suurimmassa osassa tuotantojamme haastatellaan muutamaa avainhenkilöä, kuvataan toimitiloja ja lopputuloksena syntyy 60–120 sekuntinen tarina. Vaikka huomion täytyy olla päätuotteessa, videotuotannon myötä syntyy usein hyödyntämättömiä sivuvirtoja. Erota haastattelut omiksi videoikseen ja ota niihin mukaan käyttämättä jäänyt, mutta relevantti haastattelumateriaali. Julkaise näitä spin-offeja omissa kanavissasi. Pyydä toimitilasi kuvituskuvat erillisenä B-rollina. Tuota lyhytversiot: 30 sekuntinen ja 10 sekuntinen teaser. Muista still-kuvat, eli screen capit master-videosta. Näitä voit hyödyntää blogeissasi, sosiaalisessa mediassa ja paikoissa, jotka on erotettu videon asiayhteydestä.

4. Kirjatkaa SOW huolella
Statement-Of-Work. Luova työ vie mukanaan, mutta tilausvaiheessa on määriteltävä tarkasti, mitä tontille rakennetaan. Pyydä tuotantoyhtiötä luomaan briiffidokumentti, mihin kirjataan kaikki tuotannon kannalta oleelliset seikat. Näitä ovat kohderyhmä, pääviestit, toissijaiset viestit, tuotettavat videot, julkaisukanavat.


02_FL_blogi_10_ohjetta_lisakuva2
5. Anna kunnon kotiläksyt
Työskentele vain fiksujen kanssa eli etsi toimija, joka lukee aineistosi. Kerro, mitä videolta halutaan ja anna tuotantoyhtiön käsiin taustamateriaalia. Olet itse sokeutunut omalle sisällöllesi, mutta tuore lukija näkee olennaisen ja kiinnostavan.

6. Pyydä pääsy yhteisölliseen työtilaan
Pilvipalvelut ja yhteiskäyttödokumentit pitäisi olla jo itsestäänselvyys jokaisessa organisaatiossa. Pyydä tuotantosuunnitelmat ja käsikirjoitukset itsellesi jo luonnosvaiheessa, jotta voit seurata, miten työ etenee. Voit puuttua dramaattisiin virheisiin jo alkuvaiheessa ja tuotantoyhtiö säästyy turhalta työltä. Läpinäkyvyys vahvistaa luottamusta.

7. Anna jämerät moniosaiset deadlinet
Ilmoita, milloin videon pitää olla valmis. Ilmoita, milloin haluat demon ja pysy tiukassa muutaman päivän aikataulussa korjauskierrosten kanssa omassa organisaatiossanne. Löysä aikatauluttaminen saattaa johtaa siihen, että tilauksesi hautautuu muiden projektien alle, joissa on napakampi aikataulutus.

8. Anna talentille tilaa
Tuotantoyhtiö on tehnyt satoja videoita, sinä korkeintaan kymmeniä. Ota ilmainen konsultointiapu vastaan. Älä fiksaa videon rakennetta ja käsikirjoitusta mielessäsi liian tiukkaan. Anna tarinankerronnan ammattilaisille tilaa.

9. Ei viime hetken paniikkikorjauksia
Moni hyvä video on pilattu lopussa. Kaikki näkivät käsiksen, nyökyttelivät, painoivat vihreää, ja kun viimeinen versio tulee editistä pihalle, syntyykin eriskummallisia ideoita johtokunnan kokouksessa. Kun kuvauspäiviä ei ole varaa ostaa lisää, aletaan videon loppuun tunkea irrallisia spiikkejä, grafiikoita ja erilaisia purkkaratkaisuja. Älä tee niin. Stick with the plan.

10. Sinun työsi alkaa, kun tuotantoyhtiön työ päättyy
Aivan liian usein olen nähnyt, miten kahden kuukauden uurastuksen jälkeen sinänsä onnistunut video jää ilman tosiasiallista julkaisua. Ensijulkaisu YouTubessa, yksi twiitti. Ehkä Facessa jotain. Tämä on ehkä työni harmittavin seikka. Video on vastasyntynyt vauvasi: kulje sen kanssa kaikilla toreilla ja esittele se kaikelle kansalle. Tässä versiointi ja sivuvirrat korostuvat. Ensin kiusataan making of -kuvilla. Sitten pari screen cappia. Ennen varsinaista julkaisua kiusataan lyhyt-versiolla. Ja päätuote kaikkiin kanaviin kunnon descriptionilla, call-to-actionilla ja ländärillä, niin analytiikan avulla voit nähdä, miten väkevää konversiota videosi tuottaa. Sikäli jos videon tarkoitus on suoraan myydä tuotetta tai palvelua.


02_FL_blogi_10_ohjetta_lisakuva3

Onko onnistuminen nyt taattua? Ei varmasti. Miljoonien eurojen kampanjat ja satojen tuhansien eurojen videot voivat tuhoutua yhteen pikkuriikkiseen yksityiskohtaan, josta syntyy skandaali. Tästä huolimatta, olen itse havainnut, että jokaista onnistunutta tuotantoani yhdistää yksi seikka - harkittu riskinotto. Epävarmuus siitä, miten yleisö suhtautuu. Tämä on ristiriitaista, mutta täysin järkeenkäypää. Vain silloin olemme jonkin merkityksellisen äärellä, kun tiedämme tuotoksen herättävän tunteita.

Toivotan menestystä tuotantoosi!

 

Tags: videotuotanto, asiantuntijanvinkit

Turkka Huhtala

Written by Turkka Huhtala