Filmlike – Valot, kamera, blogi!

Filmliken ystäväkirja: Juha Ikävalko

Jul 8, 2020 12:12:36 PM / by Filmlike

Filmlike_Juha_reissu
Juha kuvausmatkalla Saudi-Arabiassa.

Esittelemme tiimin kameroiden takaa, ja ensimmäisenä on vuorossa Juha Ikävalko. Juha on Filmlikella monessa mukana, sillä osaamista löytyy eri rooleihin tarvittaessa tuotannon alkumetreiltä aina loppusuoralle asti. Pääasiassa hän toimii käsikirjoittajana ja ohjaajana. Iloinen mies on sivustakatsojan mielestä myös varsin aktiivinen tyyppi ja rautainen ammattilainen! 

Kuka olet?
Juha Ikävalko. Kolmen pojan isä, joka saa kiksit juoksemisesta, joogasta, talviuinnista, melomisesta, sekä jatkuvasta uuden oppimisesta.

Filmlike_henkilöstö_Juha
Mitä teet?
Käsikirjoitan ja ohjaan videoita. Toimin myös kuvaajana sekä toisinaan leikkaajana.


Milloin tulit Filmlikelle?
Toukokuussa 2017. 


Mitä teit aiemmin?
Työskentelin samoissa tehtävissä Goodmood Oy:ssä. Sitä ennen freelancer-ohjaajana. Menneisyyteen kuuluu myös aika Yleisradiossa, jossa olin mm. Kulttuuritoimituksessa Stradan ja K-reppu ohjelmien parissa. Työura alkoi mainoselokuvaohjaajana vuosituhannen alussa. 


Siisteintä tässä työssä?
Päästä osaksi luomisprosessia, jossa asiakkaalla on tarve ja idea. On hieno tunne, kun idea jalostuu käsikirjoitukseksi ja lopulta kuvausten kautta konkretiaksi. Tässä työssä pääsee kurkistamaan sellaisiin paikkoihin, joihin muuten ei olisi asiaa. 


Parasta Filmlikessa?
Tehdä merkityksellistä työtä yhteisössä, jossa on mukana huipputyyppejä, oman alansa ammattilaisia, jotka panostavat laatuun ja hyvään työn jälkeen.


Mitä odotat pidemmällä tähtäimellä?
Video välittää tunnetta ja elämyksiä. Sen kaikki mahdollisuudet ovat vielä tutkimatta ja uusia oivalluksia syntyy jatkuvasti. Odotan innolla, mihin kaikkeen video vielä taipuu medioiden, tekniikan, innovaatioiden sekä tarinankerronnan jatkuvasti kehittyessä.

Paras, hauskin tai koskettavin muisto kuvauksista?
Kuvaukset Saudi-Arabiassa. Kiehtova kulttuuri, jossa moni ennakkoluulo karisi. Autolla ajo Riadin keskustan kaoottisessa liikenteessä oli varsinainen elämys.

 

Olen viimeisen vuoden aikana käyttänyt...JUHA

 

Tags: filmlike, henkilöstö

Filmlike

Written by Filmlike